Mainoksia

banner

Tietoa koiran hankinnasta

Minulleko koira?

Koiran hankinta on monen haave. Useille se jää pelkäksi unelmaksi, sillä koiran hankintaan liittyy monia esteitä. Perusasioihin on syytä tutustua jo ennen koiran ostoa.

Minkä rotuinen koira

Olet varmaan jo selannut koirakirjaa, joka on paksu ja täynnä toinen toistaan ihanampia koirankuvia. Minun tehtävänä onkin vain hieman valoittaa mihin asioihin kannattaa kiinnittää huomiota rotua valitessa.

Eri koirarotujen luonteissa on paljon eroja. Toisen rodun koirat voivat olla rauhallisempia kuin toisten rotujen edustajat keskimäärin. Sanon keskimäärin sillä täytyy pitää mielessä, että koirat toki ovat yksilöitä ja tunnetusti rauhallisen rodun koira voi olla villi ja villimmän rodun koira rauhallinen. Luonteeseen vaikuttaa paljon myös koiran kasvatus, joten yksittäisen koiran käyttäytymistä ei voi ennustaa rodun perusteella.

Eri roduilla on omat perinnölliset sairautensa. Ihminen on jalostanut koirarodut niin pientä eläinmäärää käyttäen, että perinnöllisiä sairauksia on miltei joka rodussa. Ennen koiranrodun valintaa omistajan kannattaa perehtyä myös rodulle ominaisiin sairauksiin.

Koiran vaatima tila ja liikunnan tarve ovat asioita, joita on syytä pohtia etukäteen. Iso koira pienessä kerrostaloasunnossa tai kylmää arasteleva koira lapissa eivät välttämättä ole osuvimpia rotuvalintoja.

Sekarotuinen koira on hyvä vaihtoehto. Nykyään sekarotuisen koiran kanssa voi osallistua moniin harrastuksiin. Ainoastaan viralliset kilpailut jäävät väliin. Myös sekarotuinen koira voi saada perinnöllisiä sairauksia.

Pentu vai aikuinen koira?

Pennun kasvattaminen vaatii keneltä tahansa paljon, toisaalta tulee aikuisellekin koiralle antaa paljon aikaa ja energiaa. Joskus aikuiset koirat etsivät uutta kotia. Esimerkiksi perheenjäsenen allergia voi olla syynä lemmikistä luopumiseen. Aikuista koiraa ei tulisi ottaa suin päin uuteen kotiin vaan ensin on tutustuttava koiraan. Tuletko koiran kanssa toimeen ja tuntuuko se viihtyvän kanssasi. Aluksi aikuisella koiralla voi olla koti-ikävä. Kotien turhaa vaihtelua tulee välttää koiralle aiheutuvan stressin takia. Koiran on vaikea ymmärtää miksi emäntä tai isäntä vaihtuu. Koira on laumaeläin ja kaipaa ystäviään.

Koiranpennun hankinta

Rotukoiran hankinnassa auttaa Suomen kennelliitto. Sekarotuinen koira hankitaan yleensä tutuilta tai lehti-ilmoituksen perusteella.

Koiranpentu ja ajankäyttö

Pieni koiranpentu vaatii miltei yhtä paljon hoivaa kuin pieni lapsi. Luovutusikäinen pentu syö neljä kertaa päivässä ja käy hädillä ainakin yhtä monta kertaa. Pennut puuhaavat paljon ja niitä pitää myös vahtia. Sen huomaat kun pentusi ensimmäistä kertaa hyökkää sähköjohdon kimppuun mutustellen sitä iloisena. Pentu voi toki jäädä pieneksi ajaksi kerrallaan yksin ja sen täytyykin oppia olemaan myös ilman sinua. Pentu kannattaa hankkia silloin kun sinulla on paljon aikaa sille.